Olenko tarpeeksi hyvä?

Lukuaika 6 minuuttia

Päivitetty - helmikuu 9, 2025

Kysymys "Olenko tarpeeksi hyvä..." on luultavasti sellainen, jonka jokainen kysyy itseltään elämässään. Se on luultavasti yksi syvällisimmistä kysymyksistä, joita kysymme itseltämme. Se vaikuttaa itsetuntoomme, suhteeseemme muihin ihmisiin ja suhteeseemme Jumalaan.

Vastauksen etsiminen saa meidät pohtimaan vahvuuksiamme ja heikkouksiamme, moraalisia normejamme ja elämän tarkoitustamme. Raamatullisesta näkökulmasta tämä kysymys tarjoaa kutsun pohtia ihmisyyttämme suhteessa Jumalan näkemykseen meistä.

Todistus

Ennen kuin tarkastelemme aihetta analyyttisesti, aloitetaan eräällä jaksolla omasta elämästäni, sillä tämä kysymys ei ole suinkaan vieras minullekaan:

Nuoruuttani leimasivat varmasti hyvää tarkoittavat kiellot ja äitini vääjäämätön yli-innokas halu, että minusta "tulisi jotain". Oikeustieteen tohtorin tutkinto olisi ollut hyvä, mutta myös lääketieteen tohtorin tutkinto oli täysin hyväksyttävä. Kun arvosanani humanistisessa lukiossa, jossa vieraat kielet latina, englanti ja ranska olivat äidin näkökulmasta paljon toivomisen varaa eivätkä millään tavalla vastanneet silloista numerus claususta, niin että unelma tohtorin tutkinnosta katosi lopullisesti, mutta kiinnostukseni tekniikkaan tarjosi ainakin epämääräisen todennäköisyyden ainakin diplomi-insinöörin tutkinnon saavuttamiseen, tätä tavoitetta ajettiin kiivaasti takaa. Harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu oli päiväjärjestys - jopa lomalla.

Eräänä kesänä olimme lähdössä kolmeksi viikoksi lomalle Itävaltaan, ja raportin takia en uskonut, että meillä olisi aikaa harjoitella. Niinpä hankin itselleni kaksi muovipussia, joihin laitoin todistuksen siististi kahden pahvisen kirjoitusalustan selän väliin, laitoin sen ensimmäiseen pussiin ja laitoin toisen pussin sen päälle, jotta kosteus ei pääsisi tunkeutumaan.
Kotimatkalla oli tontti, jolla oli suuri, tuskin käytetty puutarha korkean takorautaisen aidan takana. Paljon lehtiä peitti irtonaisen maan. Ihanteellinen piilopaikka. Työnsin nopeasti lehdet ja pintamaakerroksen sivuun, hautasin hankalan esineen pusseihin, peitin sen lehdillä ja se oli siinä.
Olin tietysti etukäteen rokottanut nuo luokkatoverini siltä varalta, että äitini kysyisi, jos emme olisi saaneet todistuksia, että he antaisivat samat tiedot.

Kun pääsin kotiin, ensimmäinen kysymys oli odotetusti: "Ja ...?", jonka jälkeen vastasin: "Ei mitään, saamme sen vasta juhlapyhien jälkeen." Äitini silminnähden ärsyyntyneenä ja epäuskoisena: "Et kai itse usko tuota!"." Johon vastasin mahdollisimman tyynenä ja pienintäkään punastumista välttäen: "Voit soittaa muille ...".

Hän ei soittanut - loma, harjoituksista vapaa, oli pelastettu! Mutta millä hinnalla!

Muutama viikko ennen äkillistä ja ennalta arvaamatonta kuolemaansa hän sanoi minulle iltakeskustelussa, että hän oli todennäköisesti tehnyt paljon asioita väärin kasvatuksessani. Vastaukseni oli: "Et tehnyt mitään väärin, vaikka olisitkin halunnut myöhemmin tarkistaa joitakin päätöksiäsi ja tehdä ne toisin. On normaalia, että teet päätöksiä senhetkisen tietämyksesi perusteella, mutta jälkikäteen, kun otat huomioon saamasi lisäkokemukset, päädyt toisenlaiseen johtopäätökseen. Tuskin kukaan toimii tietoisesti vastoin parempaa tietoaan, varsinkaan vanhemmat, jotka yleensä ajattelevat lapsen parasta.

Tämän vuoropuhelun avulla hän olisi voinut tehdä kolmekymmentä vuotta elämästämme paljon miellyttävämpää ja kommunikatiivisempaa, jos hän olisi antanut sen tapahtua paljon aikaisemmin. Mutta no, jotkut asiat vievät aikaa, olisi vain suotavaa sisäistää tämä oivallus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eikä odottaa hetkeä ennen loppua.

Vaaka

Mikä oikeastaan on meidän mittapuumme, joka määrittelee, olemmeko tarpeeksi hyviä vai emme?

maallinen ...

Yhteiskunnassamme "riittävän hyvä" mitataan usein ulkoisilla kriteereillä: Menestys, kauneus, suorituskyky, tunnustus. Monet ihmiset kokevat, etteivät he täytä näitä odotuksia. Ne, jotka eivät pysy perässä, tuntevat itsensä nopeasti huonommiksi.

Nämä standardit ovat kuitenkin usein saavuttamattomissa, ja ne voivat johtaa loputtomaan täydellisyyden tavoitteluun. Tämä luo sisäistä painetta, joka voi peittää ihmisen todellisen arvon.

... ja jumalallinen

Raamattu tarjoaa täysin erilaisen näkökulman. Sen keskiössä on sanoma Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. Osoitteessa Psalmi 139:14 (Schlachter) sanotaan: "Minä kiitän sinua siitä, että olen ihmeellisesti ja ihmeellisesti luotu; ihmeelliset ovat sinun tekosi, ja sieluni tunnistaa sen hyvin!" "Minä kiitän sinua siitä, että olen ihmeellisesti ja ihmeellisesti luotu.„
Nämä sanat muistuttavat meitä siitä, että arvomme ei riipu suorituksistamme tai muista ihmisistä vaan siitä, että olemme Jumalan luomia.

Kohtaamme tämän sanoman myös Uudessa testamentissa. Jeesus Kristus ei tullut kutsumaan täydellisiä ihmisiä vaan syntisiä (vrt. esim. Luukas 5:32 (Butcher) - "Minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.").

Kirjeessä Roomalaiset (3,23-24 (Schlachter)) Paavali tiivistää tämän totuuden:
"Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat jääneet vaille Jumalan kirkkautta, ja he tulevat vanhurskaiksi hänen armostaan Kristuksessa Jeesuksessa olevan lunastuksen kautta."
Jumala ei rakasta meitä tekojemme vuoksi, vaan puutteistamme huolimatta. Risti on merkki siitä, että meidät on hyväksytty juuri sellaisina kuin olemme!

Jännitealue - synti ja armo

Tärkeä kohta Raamatussa on sen myöntäminen, että me ihmiset emme ole "tarpeeksi hyviä" seisomaan Jumalan edessä omilla voimillamme.

Tämä totuus voi aluksi tuntua musertavalta. Mutta se osoittaa meidät Jumalan armoon. Osoitteessa 2. Kor. 12:9 (Schlachter) sanoo Jumala Paavalille: "Ja hän sanoi minulle: 'Minun armoni riittäköön sinulle..“
Tämä lausunto kääntää ihmisen normit päinvastaisiksi: Juuri meidän heikkoudessamme, virheissämme ja puutteissamme paljastuu Jumalan suuruus ja rakkaus.

Vapaus

Kun annamme Jumalan rakkauden ohjata itseämme, käsityksemme itsestämme muuttuu. Saatamme oivaltaa, että kyse ei ole täydellisyydestä vaan siitä, että elämme luottamuksessa Jumalaan. Raamattu kehottaa meitä etsimään identiteettiämme ei maallisista standardeista vaan Kristuksesta (vrt. esim. Gal. 2:20 (Teurastaja) - "Minä olen ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, ja nyt minä elän, mutta en enää minä [itse], vaan Kristus elää minussa. Mutta mitä nyt elän lihassa, sen minä elän uskossa Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi itsensä minun edestäni.""). Tämä johtaa syvään sisäiseen vapauteen.

Samalla käy selväksi, että Jumalan silmissä "tarpeeksi hyvä" ei tarkoita passiivisuutta. Pikemminkin meitä kehotetaan kehittämään lahjojamme ja palvelemaan muita. Osoitteessa Miika 6:8 (Schalchter) sanoo:
"Teille on kerrottu,[5] Oi ihminen, mikä on hyvää ja mitä Herra vaatii sinulta: Mitä muuta kuin tehdä oikein, rakastaa ja vaeltaa nöyrästi Jumalasi kanssa?"
Tällöin käy selväksi, että elämällämme on merkitys, joka ylittää kysymyksen siitä, olemmeko "tarpeeksi". Kyse on omistautumisesta, rakkaudesta ja yhteydestä Jumalan kanssa.

Impulssit

Harjoittele itsensä hyväksymistä: Hyväksy itsesi Jumalan luomana ja rakastamana olentona. Opettele olemaan kärsivällinen heikkouksiesi kanssa.

Hyväksy Jumalan armo: Rukoile ja kiitä Jumalaa Hänen rakkaudestaan, joka on riippumaton suorituksistasi.

Ota erilainen näkökulma: Kysy itseltäsi, miten Jumala katsoo elämääsi sen sijaan, että antaisit ulkoisten standardien määritellä sinut.

Uskossa kasvaminen: Etsi mahdollisuuksia syventää suhdettasi Jumalaan esimerkiksi Raamatun lukemisen, rukouksen tai muiden uskovien kanssa olemisen kautta.

Excursus - Itsearvostus

Hän oli nuori opettaja, joka suhtautui intohimoisesti ammattiinsa. Hän ei halunnut vain välittää oppilailleen tietoa, vaan myös opettaa arvoja, kuten kunnioitusta, rehellisyyttä ja itseluottamusta. Mutta ponnisteluistaan huolimatta hänellä oli aina tunne, ettei hän ollut tarpeeksi hyvä.

Joka päivä hän kysyi itseltään samoja kysymyksiä: "Teenkö todella työni hyvin? Ansaitsenko tämän työn? Ovatko oppilaani oppineet minulta yhtään mitään?" Erityisesti silloin, kun oppitunti ei sujunut suunnitelmien mukaan tai kun kollega arvosteli häntä, hän epäili itseään.

Hän näki kollegansa, joka näytti motivoivan jokaista oppilasta vaivattomasti. Hänen oppituntinsa olivat jännittäviä, oppilaat roikkuivat hänen jokaisessa sanassaan, ja hän sai paljon kiitosta vanhemmilta. Niinpä hän kysyi itseltään: "Miksen minäkin voi olla samanlainen? Miksi en ole yhtä hyvä?"

Hän tunsi paineita myös yksityiselämässään. Sosiaalisessa mediassa hän näki ystäviä, joilla näytti olevan kaikki hallinnassa: täydellinen ura, onnellinen parisuhde, täytetty elämä, uskomattoman kauniit lomat. Aina kun hän näki näitä kuvia, hänen sisällään kasvoi ajatus: "En ole tarpeeksi hyvä".

Eräänä päivänä uuvuttavan viikon jälkeen hän istahti uupuneena koulun pihan penkille. Eräs oppilas hänen luokaltaan tuli hänen luokseen ja sanoi ujosti: "Halusin vain kiittää sinua. Sinun ansiostasi uskon taas itseeni. Ennen pidin itseäni tyhmänä, mutta sinä näytit minulle, että pystyn siihen!"

Hän oli sanaton. Miten hän oli päätynyt tähän? Hän oli vain keskinkertainen! Mutta tämän oppilaan silmissä hän oli tehnyt ERON.

Illalla hän luki Raamattua ja törmäsi siihen. Jesaja 43:1 „Ja nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, ja joka sinut, Israel, on luonut sinut: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut. Minä olen kutsunut teidät nimeltä, te olette minun.„
Ja sitten, aivan kuin hän olisi tarvinnut lisää vahvistusta, hän törmäsi - 2. Kor. 12:9 „Ja hän sanoi minulle: "Riittäköön sinulle minun armoni, sillä minun voimani on täydellinen heikkoudessa. Sen tähden minä mieluummin kerskailen heikkouksillani, jotta Kristuksen voima asuisi minussa.„.

Hän tajusi, että hän oli aina keskittynyt vain omiin heikkouksiinsa sen sijaan, että olisi nähnyt, mihin hän oli jo kykenevä. Nyt hän ymmärsi, ettei ole kyse täydellisyydestä vaan siitä, että antaa parhaansa ja luottaa siihen, että Jumala siunaa - oletettavasti - vähäisetkin.

Tuosta päivästä lähtien hän alkoi ymmärtää, että hänen ei kannattanut pyrkiä itse asettamaansa täydellisyyteen, opetussuunnitelman tiukkaan noudattamiseen viimeistä yksityiskohtaa myöten, vaan Jumalan mielihyvään ja hänen tapoihinsa. Hän keskittyi tekemään sen, minkä pystyi, ja jätti loput Jumalalle.

Päätelmä

Kysymys "Olenko tarpeeksi hyvä?" on viime kädessä kutsu nähdä oma identiteettimme Jumalan rakkauden valossa. Raamattu osoittaa meille, että arvoamme ei mitata ulkoisella menestyksellä tai täydellisyydellä vaan Jumalan armolla ja rakkaudella.

Tästä totuudesta emme löydä ainoastaan lohtua, vaan myös vapautta ja rohkaisua, jotta voimme muokata elämäämme luottavaisesti. Jumala sanoo meille jokaiselle: "Sinä riität, koska rakastan sinua."